"Lupun" laskettu päivä oli mennyt jo aikaa sitten, hermoilin ja mies hermoili.. keskiviikko iltana ramppasin vessassa jatkuvasti pissalla. Ennen puoltayötä oli pakko nousta sängystä kun oli vähän huono olo ja oli taas hätä. Limatulppa oli alkanu irrota. Menin takkahuoneeseen kutoon sukkaa ja supistukset alkoi kymmenen minuutin välein. Kudoin sukan loppuun ja menin aamulla viiden maissa sanoon miehelle että nyt suihkuun ja aamupalalle. Juotiin ihan rauhassa kahvit ja lähdettiin ajelemaan. Mies kävi huoltoasemalta ostamassa jotain evästä ja päivän lehdet. Supistuksia tuli edelleen noin  kymmenen minuutin välein, mutta halusin silti sairaalaan koska niitä oli kestänyt niin kauan. Ajeltiin vielä hiukan ympyrää ennen ku mentiin sairaalaan sisään.  Meidät otti vastaan tosi nuori kätilö. Laittoi mut siihen koneeseen joka näyttää supistukset ja vauvan sydänäänet. Kaikki hyvin. Sitten sisätutkimus ja jippii olin jo auku 5-6 cm. Päästiin saliin jossa oli kylpyammme. Sain ennen ammeeseen menoa selkään aquarakkulat ja voi jumaliste niitten laittaminen sattui enemmän ku ykskään supistus siihen mennessä!!! Ammeessa oli mahtava olla, supistuksia tuli noin 7 minuutin välein. Mies suihkutteli mua hierovalla suihkulla. Vitsailtiin että päästiinhän me kylpylään. Supistukset koveni ja oloni alkoi olla tukala, en uskaltanut olla enää ammeessa. Olin auennut ihan vähän vaan. Aloin pyytään epiduraalia, en saanut. Myöskään ilokaasua ei siihen huoneeseen saanut! Jossain vaiheessa tuli kätilöopiskelija mukaan. Oli kiva tyttö. Spinaalipuudutuksen sain kun tarpeeksi anelin. Mulle laitettiin myös tippa joka pisti vauhtia niihin supistuksiin. Tunnin ajan katselin monitorista kovia supistuksia, itse en niitä tuntenut! Iho vaan kutisi aivaan sairaasti. Sitten loppui puudutuksen vaikutus.... huh huh. Nousin sängyltä vessaan ja jäin nojailemaan sellasta korkeeta rollaattoria vasten, valtava paine alapäässä. Katselin kelloa, en tajunnut siitä mitään... Tuntui että seisoskelin siinä tunti tolkulla. Sitten kätilö joka oli onneksi vaihtunut sellaiseen kokeneenpaan, sanoi että voisin nousta pedille ja alkaa ponnistaa... hui apua. Taas tuntui että ei tule mitään, en jaksa, kohta mut varmaan leikataan. Tuntui ikuisuudelta... Päätin että perkele nyt se saa tulla ja ponnistin NIIN KOVAA KU IKINÄ PYSTYIN! Ja sieltä se tuli!! Ihana ihmeiden ihme. Tuore iskä huudahti ensimmäiseksi "kato mitkä nyrkit" :) Se helpotus ja rakkaus... sitä en osaa kuvata! TERVE POIKA!!!

Se on niin kova homma... hiukan olin katkera kun en saanu sitä epiduraalia. Kun synnytys oli ohi, vauva ja äiti pesty, kysyin kätilöltä kauanko kesti ponnistusvaihe.. 12 MINUUTTIA! Ja musta se tuntui että olis menny 12 tuntia.

Mutta, kaiken tämän jälkeen mä olin maailman onnellisin nainen!!! Päästiin osastolle vallan yksityishuoneeseen. Iskä lähti kotiin, ja mä jäin ihailemaan sitä pientä pakettia joka oli maailman parasta.. mulle 35,05 vuotiaalle naiselle.